torstai 28. elokuuta 2014

A lonely life where no one understands you but don't give up because the music do

VAROITUS: tämä on pitkä postaus.

Piupiu. Päätinpä kertoo vähä tarkemmin, mitä musiikki mulle merkitsee, tehdä listan tämänhetkisistä bändeistä, joita kuuntelen, ja kertoo myös vähä historiaa.

Mina en oo aina kuunnellu metallia. Pikkutyttönä minä kuuntelin Gimmeliä, PMMP:tä, TikTakkia, t.A.T.ua ja mitä näitä nyt on. Ensimmäinen heavy metal bändi josta tykkäsin jo pienenä oli Lordi! Ihastuin heihin, kun katsoin vuoden 2006 Eurovision. Eli 9-vuotiaana on ensimmäisen kerran tullut kuunneltua raskaampaa musiikkia. Saan vieläkin kylmätväreet, kun katon tuota Lordin esiintymistä Eurovisiossa.

Metallin kuuntelu kyllä jäi Lordiin, mutta 7. luokalla aloin tutustumaan ihan kunnolla metalliin, koska paras kaverini teki samoin. Pikkuhiljaa musiikkimakuni vaihtui. Kasiluokalla se alkoi jo näkyä vaatetuksessani; pelkkää mustaa päästä varpaisiin ja minusta tuli koulun silmätikku, koska erilaisuus. Ysiluokalla olin jo ihan pelkkää metallia kuunteleva hörheli. Samalla aloin tutustumaan uuteen metallin genreen; metalcoreen. 
Metalcoreen ihastuin, koska kappaleiden sanat ♥ Ysillä kävin masennusta ja kaikkee sitä läpi, joten musiikki oli mulle kaikki kaikessa. 

Ysin jälkeisellä kesällä aloin vaan enemmän ja enemmän kuunnella metalcoree ja muita core genrejä(deathcore, post-hardcore yms.) Ensimmäisiä tämmösiä bändejä, mitä aloin kuuntelemaan, oli Black Veil Brides ja Bring Me The Horizon. Black Veil Brides bändiltä sain sen ajatustavan, että voin olla ihan oma itteni eikä tarvii muiden pillin mukaan mennä. Se pysyy nyt ja aina.

Syksy tuli ja uusi koulu alkoi; amiska. Sinä syksynä, eli vuos sitte, tapahtu kaikennäköstä paskaa, mikä johti taas masennukseen (masennukseni oli off -tilassa kesällä, koska en ollut mitenkään erityisen sosiaalinen). Musiikki oli sillon siellä, kun kukaan muu ei ollut. Musiikki lieventi mun ahdistusta julkisilla paikoilla (mun ahdistus oli tooosi paha, jos olin yksin julkisilla paikoilla). Bussiakin odotellessa keskustassa ajattelin vain kappaleen sanoja ja yritin olla välittämättä tuomitsevista katseista, jota sain pukeutumiseni ansiosta. 
Tätä jatkui vähänkin aikaa ennen kuin tutustuin aivan mahtavaan bändiin, joka muutti minua. 
Motionless In White 
Tämä bändi tekee kappaleita, joidenka lyriikoista sekä tämän blogin nimi että tämän blogin osoite on otettu. Bändin sanoma on; Minua ei kiinnosta vittujakaan mitä mieltä sinä olet minusta tai englanniksi: I don't give a flying fuck about your opinions. . Ja tämän sanoman olen omaksunut itselleni ja uskallan nyt olla oma itseni välittämättä muiden mielipiteistä! Itseasiassa tykkään jos ihmiset kääntää katseensa minuun, koska se merkitsee että erotun joukosta enkä ole sitä saman massan mukana kulkevaa. Motionless In White on antanut minulle aivan järjettömän ihanan lahjan enkä voi ikinä kiittää heitä tarpeeksi.

♥♥♥

Tähän päivään asti olen aina vain löytänyt uutta musiikkia. Oli se sitten mitä tahansa metallin genreä, melkein kaikki menee. Luulin, etten IKINÄ alkaisi kuuntelemaan black metallia, mutta kyllähän tuota tulee kuunneltua nykyää...

Nyt hienon bändilistan teille tarjoaa roospe. Enjoy!

  • A Day To Remember
  • Adept
  • All Shall Perish
  • Amaranthe
  • Amon Amarth
  • Apocalyptica (vähän)
  • Arch Enemy
  • Architects
  • Art Of Dying
  • As I Lay Dying
  • Asking Alexandria
  • Attila
  • Avenged Sevenfold
  • Beartooth
  • Behemoth
  • Betraying The Martyrs
  • Black Veil Brides
  • Breakdown Of Sanity
  • Bring Me The Horizon 
  • Bullet For My Valentine
  • Caliban
  • Capture The Crown
  • Chelsea Grin
  • Children Of Bodom
  • Counterparts
  • Cradle Of Filth
  • Crown The Empire
  • Crossfaith
  • Dead.Last
  • Dead by April
  • Despite My Deepest Fear
  • Dissection
  • Disturbed
  • Drop Dead, Gorgeous
  • Eminem
  • Ensiferum
  • Eskimo Callboy
  • Evanescence
  • Fallen Horizon
  • Falling in Reverse
  • Follow My Lead
  • For All Those Sleeping
  • For The Fallen Dreams
  • Green Day
  • Hatebreed
  • HIM
  • Hypocrisy
  • Ice Nine Kills
  • I Killed The Prom Queen
  • In Flames
  • Insomnium
  • Iron Maiden (vähän)
  • I See Stars
  • Killswitch Engage
  • Korn
  • Kotiteollisuus
  • Lamb of God
  • Like Moths To Flames
  • Linkin Park
  • Make Them Suffer
  • Marilyn Manson
  • Memphis May Fire
  • Megadeath (vähän)
  • Meshuggah
  • Miss May I
  • Motionless In White
  • My Darkest Days
  • Nekrogoblikon
  • Nightwish
  • Northlane
  • Of Mice & Men
  • One Morning Left 
  • Pantera (vähän)
  • PAIN
  • Palisades
  • Pierce The Veil
  • Poisonblack
  • Ruoska
  • Sabaton
  • Secrets
  • Shoot The Girl First
  • Silent Descent
  • Skillet (vähän)
  • Slayer (vähän)
  • Slipknot
  • So This Is Suffering
  • Stam1na
  • Suicide Silence
  • Sworn In
  • System Of A Down
  • The Gift of Ghosts
  • The Plot In You
  • The Word Alive
  • Threat Signal
  • Thirty Seconds To Mars (vähän)
  • Three Days Grace
  • Thy Art Is Murder
  • Turmion Kätilöt
  • Upon A Burning Body
  • Upon This Dawning
  • Volbeat
  • Watain
  • Whitechapel
  • Within Temptation
  • Within The Ruins
  • Woe, Is Me
  • Your Demise
  • 2 Times Terror
Laskin että noitahan on jo 108 bändiä! Ja kyllä näiden on PAKKO olla aakkosjärjestyksessä koska muuten se häirii todella pahasti D: 
Kukaan mun perheenjäsenistä tuskin uskookaan, kuinka tärkeetä musiikki on mulle. Kaverit ja poikaystävä tajuaa, mutta ei tämä "vanhempi" väki. 

On se hyvä, kun poikaystävä kuuntelee 80% samaa musiikkia kuin minä niin voi siltä kysyä hyviä bändejä jos meinaa bändit loppua kesken :3 ...Luulis ettei musiikki lopu kesken, mutta oi kyllä se loppuu. Spotifyssakin on vaan 1 569 kappaletta. 

Mutta jooo! Tämmöstä tänää, tervetuloa mun maailmaan :D 
Minä lähden tekemään jotain syötävää, kun tuli huutava nälkä tässä kirjottaessa. Hyvästit. 

2 kommenttia:

  1. Saanko kysyä, että miksi sitten pukeudut sillä tavalla, jos pelkäät, että sinut tuomitaan? Mielenkiintoinen blogi, vaikka olen tyyliltäni täysin erilainen ihminen :) jatka kirjoittamista, osaat tän hyvin!!

    VastaaPoista
  2. Jäi varmaan epäselväksi, mutta en siis enää pelkää sitä tuomintaa (: Mutta masennuksen aikaan halusin pukeutua omalla tyylilläni vaikka pelkäsinkin tuomitsemista. Nyt oon vaan että fuck it, ei mua oikeesti enää kiinnosta muiden ihmisten mielipiteet :)

    VastaaPoista